Olenkohan kirjoittanut tästä. Kuinka asiat tulevat uniin. Eksäunet tulee tasaisena luotettavana toistona aina tapaamisten mukaan. Nyt syksyllä olen nähnyt niin paljon unia, joissa kuljemme rinnan, joissa hän katsoo päin. Ihmettelemme miten ihmeessä tässä kävi näin. Olemme unissa niin kovasti yhdessä vaikka siellä näkyvät vauvat ja nyksät ja kaikki. Se aiheuttaa aina ennen tapaamista sen, että alan tarkentaa siihen. Alan odottaa ja jotenkin toivoa, vaikka tietenkin tiedän, ettei paluuta perheeksi ole. Odotan tapaamista, haluan nähdä ja jutella. On vaikea keskittyä olemaan seurustelussa. Mietin, voinko oikeasti olla jossain muualla läsnä kun vielä niin vahvasti elän entistä. Sen tutun eksän kanssa on helppo olla. Näen niin kirkkaasti kaikki hienot puolet. Niin tuttua ja niin, nythän saan vain parhaat puolet. Kaikki kireys, puristus ovat poissa. Ja sitten se lähtee kotiinsa, unet poistuvat, elämä jatkuu. Kunpa voisi päästää kevyemmin irti. Silleen kuin heliumpallon vappuna kohti taivasta. Elämä on jatkuvaa irti päästämistä. 

Viisaista sanoja täälläkin: http://hidastaelamaa.fi/2016/07/6-asiaa-kannattaa-luopua/