Aina voi oppia jotain. Ja vasta tässä iässä opin, että jotain, mikä satuttaa, ei pitä koskea. Ei laskea liian lähelle. 

Jouluaattoon mahtui monenlaista tunnelmaa. Iloa, lasten naurua ja yllätyksiä. Mukavaa, paineetonta ja hyväntuulista ruuanlaittoa. Kaikinpuolin ongelmatonta yhtessäoloa. Ihan kuten kirjoitin aiemmin, kun tekee ja toimii, tunne seuraa ja asiat ovat hyvin. 

Jotain kummallistakin. Mies köllähti sohvalle ja pyysi minuakin siihen, vähän levähtämään. Kolmeen viikkoon emme ole siis koskettaneet toisiamme. Nyt se kävi hieromaan jalkojani, katsoi minua. Pitkään, kutsuvasti, väittäisin että panokkaasti.   TOOOSI outoa. 

Onneksi tuli luonteva katkos ja sain syyn lähteä siitä, koska kyllä, se houkutti minuakin. Meni solmuun, vastasin houkutukseen, halusin langeta. Ajattelin, että jos se kuitenkin on tässä. 

Miesten saunavuoron aikana varmistin kuitenkin asian. Hänellä oli puhelimessa näkyvissä viesti; "mukavaa aattopäivää ja tervetuloa kainalooni sitten illalla." Että tämän takia hän ei halunnut jäädä yöksi tänne ottamaan pienintään kainaloon. 

Mutta osaisiko joku kertoa, että mitä tuommoisessa päässä liikkuu? Mitä on tuo peli? Vai voiko pää olla oikeasti niin sekaisin, että se ei osaa miettiä, mitä haluaa? Koska hetkeksikään ei ollut epävarmaa; hän lähtee toisen luo. 

Eli. Älä laske lähellesi ihmistä, joka satuttaa. 

Muuten, hyvää jouluyötä sinulle joka satut tämän lukemaan.