Näin kovaa työrutistusta ei ole ollut aikoihin. Reissua, neuvottelua, aikataulua ilman taukoja. Jo se itsessään on purkanut puolustuksen alas ja paha on saanut tulla pintaan. Vitutus, pettymys ja suru. Mikä julma ääliö. Onneksi lopulta uskoin sen ja toimin asianmukaisesti. Eroon ja lopullisesti. 

Mutta silloin kun elämässä on paljon päällä, ei saisi päästää liiaksi kiirettä elämään, ei liikaa asioita, jotka vievät voimat ja imevät tilan ilolta. 

Hiljaiseksi vaiettu totuus "iskän" uudesta naisesta tuli myös tällä viikolla valoon. "Miten lapset sen otti", kysyin. "Ei ne sanonu mitään", totesi toinen kepeänä, huojentuneena. No voi hyvää päivää, mitähän ne olisivat siinä voineet asiaan sanoa. Mikä julma ääliö. 

Jälkiä odotellessa. Onneksi on Putro "Me olemme ihmisiä elämämme taitekohdassa...."