Olenkohan iän ja elämän myötä heräämässä sosiaaliseen ahdistukseen. Oppimatka isolle kylälle tarjosi vapaata aikaa ja mahdollisuuden kaupoissa vaelteluun, ulkona syömiseen, vaikka elokuviin. Ihan vaan kadulla ja kahviloissa viipyilyyn. No mitä tein. Kävelin keskuskorttelia läpi ja halki, pulssi kohonneena ja jotenkin hermostuneena. Ihmisten nopea kävely ja viimeistellyt, hieman tylyt olemukset herättivät merkillisen levottomuuden. En löytänyt sitä ravintolaa, johon olisin halunnut pysähtyä. En kauppaa, jossa pyöriä. Jumalattomasti tavaraa, kaunista ja kallista, mutta minulle jotenkin täysin tyhjänpäiväistä. Totaalinen ulkopuolisuuden ja kuulumattomuuden tunne. Että niin. Kahvilakokemuksen jälkeen hain pussieväät marketista ja palasin hotelliin. Turvapesään. 

Nojoo, ehkä olin väsynytkin ja ihan hiljaisuuden tarpeessa, mutta silti. Säälittävää. Mitä ihmettä meinaisin sitten tehdän maailman metropoleissa tai ruuhkaisissa Aasian kohteissa.

Kuva: Risto Rasila