Melkein joka vuosi tähän loppuvuoteen syntyy kamala kasa valmiiksi saatettavia hommia. Ilmassa on vahvasti asioiden maaliin saattamisen tunne. Kaikki työt pitää saada valmiiksi tähän tilikauteen, kuuhun, viikkoon. Lasten kouluissa on lomaa edeltävä pinnistys, koekasa, jota riittää joka ilta lapioitavaksi. Ja joulukin luo oman paineensa vaikka niitä kaappeja ei mainaakaan siivota tai laatikoita itse tehdä. Tietyt lahjat nyt kuitenkin on hankittava. Ja milloin pitää paistaa se kinkku? Pimeys tuo aherrukseen oman lisänsä ja saa aamuherätykset tuntumaan silkalta väkivallalta. 

Rakennamme ensimmäisen joulun ilman lasten isää. On mietitty täysin vaihtoehtoista toteutustapaa; texmex -ruokaa ja matkaa. Kuitenkin yhteinen tahto tuntui löytyvän kotona olemisesta, pysähtymisestä, yhden päivän jouoluruuista ja läheisen sukulaisen visiitistä. Se yksi tyyppi vain puuttuu.  

Nyt keskityn vielä aikatauluissa juoksemiseen ja odotan ilolla pakollista viiden päivän vapaata, jolloin yksikään asiakas ei kysele mitään. Eikä tarvitse edes lähteä mihinkään. Kyllä minä sinne saakka jaksan.