Pakkailin (minun pitää keksiä sille joku nimitys, ei se ole vielä ex, eikä puolisokaan, Mies? Olkoon se, toistaiseksi.) Miehelle astiat mukaan. En halunnut sitä minun keittiööni tonkimaan. Ja halusin laittaa sille tarpeeksi kamaa mukaan. Jostain syystä se muuttaa siihen hienoon saunalliseen kaksioonsa patjan, peiton, uuden telkkarinsa ja parin haarukan kanssa. Laitoin oikein viinilasit ja hienot olutlasit. Onko se niin, että kun vie vain vähän, ei ole niin syyllinen olo? Vai että se on vähemmän totta? Oli jättänyt meille viestin, jossa haleja ja pusuja oikein kaikille ja että kyllä tämä tästä helpottaa. Taisi puhua itselleen. 

No. Oltiin muu lauma pois alta. Tuntui valjulta ennen sitä ja jälkeenkin, mutta jostain syystä ilta on mennyt hyvin. Siivoilin tyhjien vaatehyllyjen jäljiltä pölyjä. Se jäi jäljelle, pölyä. Oli jättänyt yhteisenä ostetun leludildon hyllyyn. Laitoin roskiin. Ostan uuden, kun sellaisen haluan. 

Olisin halunnut että se vie enemmän roinaa mukanaan. Meillä on iso talo ja paljon kamaa, ei minua tila haittaisi. Ehkä se päivä vielä koittaa. Tai sitten se haluaa vaihtaa kamankin uuteen ja naarmuttomaan. 

Mutta tunnelmat tosiaan heittelee. Aamupäivän kipu on nyt toteavaa voisiko sanoa jopa tyytyväisyyttä. Tässä istun sohvassa, vesi rummuttaa kattoon, eikä meillä ole mitään hätää.