Taitaa olla tämä minun mieleni niin yksinkertainen, että kun elämästä puuttuu (vaikka kuinka viallinenkin) parisuhde, suuntautuu energia ja kiinnostus vain sen puutteen korjaamiseen. Nuo ylempien tarpeiden tyydyttäminen tuntuu toissijaiselta. 

 

Perustarpeet, ruoka, suoja, lämpö ja muut. Checked. Löytyy.

Turvallisuus, Checked. Ei pelota, olen turvassa.

Sosiaaliset kontaktit. Checked. On ystäviä, kavereita, kanssakäymistä monenlaisten ihmisten kanssa. 

Arvonanto. Osin kunnossa. Luotan itseeni about. Pärjään työssäni ja minuun luotetaan, tiedän että osaan. 

Itsensä toteutus. Osin kunnossa mutta ihan epäolennaista juuri nyt.

 

Tuntuu vain, että jotakin puuttuu. Olennaisesti. Minulla on jatkuvasti sydämen tykytyksiä, olen levoton, keskittyminen onnistuu vain todellakin tarvittaessa. Pyörin kuin hyrrä. Kalastelen tykkäämistä, monenlaista keskustelua, varovaista treffailua, tunnustelua käynnissä. Olen kuin siinä rakkauden psykoositilassa, vain kohde puuttuu.

Ehkä se parisuhde kuitenkin jollain olennaisella tavalla littyy tuonne lähes perustarvetasolle. Turvallisuuteen, sosiaalisiin kontakteihin ja no niin, arvonantoon. Kuvittelin, että en kaipaa tai tarvitse sitä, mutta ei se taida olla ihan totta.