Päivittäin havahdun yhtäkkiä hämmästelemään tätä, että en ole kenellekään raportointivelvollinen. Voin ihmetellä, flirttailla, haaveilla, suunnitella ja lopulta tehdäkin ihan minä haluan. Ihan mitä haluan. 

Se on aika huumaava tunne.

- Suunnittelen lomaa keväälle. En kysy keneltäkään saako voiko mitäkö. Haluanko kylmään vai lämpimään, lumeen vai mereen, yksin vai kaksin.

- Katselen miehiä ja naisia ja mietin, mitä he ovat. Minkälaisia he ovat. Tutustun heihin, tunnustelen. 

- Mietin minkälaisesta minä tykkään, mitä haluan ja mitä en. 

- En lupaa kenellekään mitään, en sitoudu mihinkään. Ei sopimuksia, aikatauluja. Työni teen ja lapseni hoidan. Muuhun tartun sitten kun tartun, jos tartun.

- Ja kun käyn yössä, saatan lähteä mukaan. Tai olla lähtemättä. Saan suudella, saan tanssia. Eikä kukaan minua tenttaa. Enkä tunne syyllisyyttä. Mahtavaa. 

En ole kokenut sitä miltei 23 vuoteen. Eron jälkeen en ehtinyt tässä olla.

Ei se ole ihme, etten ollut siihen Loveen valmis. Tämä kohta piti tulla ensin. Teenpä nyt sitten tällä vapaudella mitä teen, nämä tunteet minun täytyy kokea.