Valo, kirkkaus, pitenevät päivät. Aamuaurinko herättää ennen kuutta, kissakin mouruaa aamuyöstä kevätkuumettaan. Kaikissa on paljon orastavaa voimaa.

Olen aina ollut enemmän syysihminen, joka syttyy hämärtyvästä illasta ja saa tulta siitä, kun luonto käy lepoon. Tämä kevään voiman kanssa kilvoittelu uuvuttaa. Tuntuu, että pitäisi jaksaa vieläkin enemmän. Kotona ja töissä. 

Olen kuitenkin antanut itselleni luvan vähentää aina kun voi. Jos eilen oli 12 tunnin työpäivä, tänään perun, lykkään ja väistän. Teen hiljakseen ja pintaotteella. Viikonloppu tuo toivottavasti tilaa hengittää ja huolehtia itsestä. Käydä lenkillä, jutella lasten kanssa ja ihan vaan olla. Jos sisällä vielä istuisi aurinkolasit päässä, ei kirkas aurinko ja sen siilaamat pölyhiukkaset, kärpäsenpaskat ikkunalasissa niin kovasti kiusaisi. 

Kevään kirkkaudessa on minulle aina pieni blues.