Olen pitänyt pitkin elämääni päiväkirjoja. Teininä ja sitten nuorena aikuisena. Kirjoitin etupäässä ihmissuhteista, niiden puutteesta tai suhteiden tuskasta. Avioliittoni alussa lopetin, kun hoksasin että raa'at tuntemukseni olivat toiselle liikaa jos/kun hän lopula kuitenkin kaivaisi esiin ja lukisi. Noh. Mutta niitä on, päiväkirjoja. Ja sitten avioiiton loppuajoilta, kun kipu alkoi olla liikaa kantaa, aloin purkaa sitä uudestaan tyhjiin sivuihin, sähköisiin, salasanojen taakse. 

Tapasin taannoin nuoruuden rakkauden, joka oli satuttanut minua kovasti. Aina kun vuosien verralla mietin häntä, minua harmitti ja toisaalta mieleeni kiipesi kaipuu. Jos hän olikin se täydellinen, jonka menetin. Siis tapasin uudelleen. Ja löysin myös päiväkirjat kaikesta siitä mitä välillämme tapahtui. Lukemalla pääsin mielessäni tismalleen takaisin siihen kipuun ja kaipuuseen. Hämmästyttävällä intensiteetillä. Mutta kun se ihminen oli kanssani nykyajassa ja asioista, niistä menneistäkin, puhuttiin, huomasin, että ei se ole enää niin. Ei sitä kipua ole, saatoin päästää siitä täysin irti ja katsoa tuota ihmistä ilman minkäänlaista kaipuuta tai haikeutta. Ihan vain silkalla ystävyydellä ja uteliaisuudella. 

Noilla päiväkirjoilla oli tärkeä merkitys silloin kun niitä kirjoitin. Mutta tässä kohtaa niillä on ikävä voima viedä takaisin pettymyksiin ja piirtää arvokkaitakin muistoja kipeiksi. Olen toisinaan eksynyt avioliiton loppuaikojen muistiinpanoihin ja putoan sinne tuskaan heti. Vaikka ei se tuska ole enää tässä. Enkä muista sitä ihmistä ilkiönä tässä hetkessä. Olen miettinyt, että ehkä ne päiväkirjat pitäisi hävittää, ne tuskakirjat. Ehkä alan kirjoittaa ilokirjaa, jota on kiva lukea vuosien päästä. Voin kertoa tuskan tilannekuvana, mutta ilman värejä, jos/kun sellaista tulee. Päiväkirjat voivat olla hillittömiä ankkurita menneisyyteen, jota ei enää tässä ole. Menneisyyteen, joka pilaa tämän hetken. 

Jos polttaisin yhden kirjan, sen jossa tuskailin tuota mukavaa mutta eksyksissä ollutta nuorta miestä. Ja itseäni. Polttaisin vanhat synnit pois. Uskaltaisinkohan päästää irti ihan kokonaan ja kirjoittaa menneisyydenkin uusiksi.