Entinen mies ruukasi käydä paljon baanalla. Hyväksyttäviin menoihin oli monta kiintiöitä; kaverit, työ, harrastukset ja satunnaiset. Tavallista oli, että kun hän halusi lähteä, hän lähti. Ja kun hän lähti, paluu koitti joskus aamuyöstä tai aamusta. Randomisti saattoi palata aiemmin, mutta yleensä syynä siihen oli vastikkäinen ylenpalttinen biletys ja siten vielä voimassaoleva syyllisyys. Lihasmuistista nousee se, että " koripalloilijat lähettivät viestin. Perjantaina olisi ilmaiset liput otteluun ja saunailta.". Huolimaton maininta. Ja että ei mua kiinnosta, en jaksa lähtee.... Vastasin siihen, kuten kunnon nainen vastaa, että mikäpä se siinä, "Teet, mikä hyvältä tuntuu." Äijä siihen, että ei mua kiinnosta... Sitten alkoi hienoinen etäisyyden kasvattaminen. Ärtyminen viikon myötä, minä tarkkailin, koitin käyttäytyä hyvin, en mainnut menoa, en ainakaan kieltänyt. Ja kun oltiin perjantaissa, tiesin pomminvarmasti, että lähtö on tiedossa. Se oli jopa helpotus, koska tiesin, että sen myötä kummallinen jännite purkautuisi. 

Nyt boyfriend heittää saman heiton. Tajuan, että tämä osuu ihan samaan kohtaan. Reagoin samoin. Nyt jää nähtäväksi, miten hän lopulta toimii.