Eilen ystävänä pitämäni mies kertoi, ettei halua jatkaa satunnaista yhteydenpitoa koska oli/on minuun ihastanut. Ja koska seurustelen. Tapasimme kevättalvella. Hän on älykäs ja herkkä, oli etenkin silloin keväällä erittäin hyvää keskusteluseuraa, oltiin varmaankin puolin ja toisin. Jossain vaiheessa kerroin hänelle, että olen ihastunut ja olisin valmis etenemään. Hän oli jotenkin ilahtunut, mutta ei vastannut mitenkään sanallisesti eikä elein asiaani. Totesi vain, ettei pysty, elämä on liian sotkussa. Karttoi useat deittiehdotukset. Roikuin toivossa ehkä kuukauden, minkä jälkeen totesin, että matka jatkuu. Ja se jatkui. Silti yhteys säilyi, keskustelut olivat mukavia, mutta itse ajattelin, että kaveripohjalta. Nykyinen BF:kin tietää hänestä tai sen, että pidän yhteyttä. 

Mutta tuo lopetusviesti laittoi miettimään monenlaista. Hänen viestinsä harmitti, en olisi halunnut menettää hyvää ihmistä, kaunista sielua elämästäni. Luulin, että meistä on iloa toisillemme puolin ja toisin. Ajattelin naiivisti, että voisi olla yhteys vain ihmistasolla. Voisi auttaa ja ilahduttaa eri tilanteissa. Olen vähän surullinen tästäkin lopusta. Kuten aiemminkin todettua, kaikesta jää jälki. Voisinko mitenkään poistaa noita jälkiä itsestäni, en jotenkin jaksa näitä ikuisia jatkuvia luopumisia.