tästä elämästä. Jatkan siis myös täällä.

Mitä ihmettä se rakkaus sitten on. Uusi love toteaa, että olen muuttunut puheissani meistä. En lepertele, näen enemmän esteitä kuin mahdollisuuksia. Ja sehän on totta. Arki on niin täynnä, että hyvä jos kerran päivässä on puoli tuntia tilaa omille ajatuksille ja toiveille. 

Sanoin, että ehkä onkin muuttunut, varmasti on muuttunut. Ja olen kiitollinen siitä kun en ikävöi, en tunne kipua kaipuusta. Voin vain olla iloinen siitä, että toinen on. Se, että en vastaa toisen sanoihin samoin, onko se väärin. Onko se vähemmän rakastamista? Saanko iloa tästä tarpeeksi. En tiedä. Riittääkkö minun vajavainen ja pikkuinen rakkauteni hänelle. En tiedä, mutta niin se sanoo...